Irwin Goodman lauloi
aikoinaan, kuinka kansalla oli kaamea jano. Veljellistä apua tuli etelästä, Viron tasavallasta. Viinaa on rahtattu jo pitkään. Kieltolain aikaan homma hoitui pikaveneillä Suomenlahden poikki. Muutamia sen ajan pirtuveneitä on säilynyt näihin päiviin asti. Mahonki
kiilsi ja messinki hohti veneissä. Noilta
ajoilta kantautuivat tarinat pirtukuninkaista, jotka olivat lähes kansallissankareita. Kauan oli viinaputki poikki
Suomen ja Viron välillä, kunnes EU muutti
asian. Viinaralli voitiin aloittaa uudelleen molempien maiden ollessa EU:ssa.
Viinan kuljetus ei vaatinut enää ammattikuskeja
vaan ralliin tuli jokamiessarja.
Viinan verotus on merkittävästi kovempaa
Suomessa kuin Virossa. Tämän takia suomalaista
olutta viedään ensin Viroon, josta se käydään hakemassa
takaisin Suomeen. Hinta voi pudota matkalla jopa puoleen. Vero nostaa hintaa,
ja korkea vero pienentää
kulutusta. Uusia säännöksiä viinan rahtaamiseen tulee harvase päivä. Tuotavien juomien määriin on tullut muutoksia ja matkustajat saattavat joutua
todistamaan lastinsa päätymisestä omaan käyttöön ohjetason ylittävältä osalta. Tällaiset
kaiken näköiset säännöstelyt ovat saaneet
ihmiset vaan entistä
hullummiksi viinarallittelijoiksi. Lasta usein
kielletään tekemästä asioita. Älä tee sitä tai tätä, ja lapsi tekee
juuri sitä.
"Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku" myös kuuluu Irwinin laulamana. Alkoholin kulutus on selkeästi liiallista. Kulutusjakauma on vino. 10 %:n osa
kansasta juo puolet kaikesta viinasta. Suurin osa meistä on joskus juonut alkoholia. Olemme olleet humaltuneena
ja kokeneet krapulan ihanan olon. Illalla olemme ottaneet hilpeenä kaljaa ja aamulla olemme olleet kalpeena hiljaa.
Merkittävää tässä on se, että noin 15 % heistä jotka
joskus ovat alkoholia nauttineet sairastuu jossain elämänsä vaiheessa alkoholiriippuvuuteen. Päihderiippuvuus on sairaus, joka vaikuttaa ihmisen
fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen olemukseen. Sairaus on pysyvä ja se etenee vähitellen
ja johtaa hoitamattomana ennenaikaiseen kuolemaan. Kyseessä ei ole vain alkoholistia koskettava ongelma, vaan myös lähellä olevat ihmiset joutuvat kärsimään. Joka kymmenes
suomalainen on kasvanut kodissa, jossa vanhempien liiallinen alkoholinkäyttö on aiheuttanut koko
perheelle ongelmia. Puoli miljoonaa lasta on elänyt
alkoholin varjossa. Tippa ei tapa, mutta jatkuvasta tipottelusta ei ole hyvää vielä tähän päivään mennessä seurannut.
Viina on viisasten juoma kuuluu sanonta. Jokainen 18-vuotta täyttävä katsotaan kyllin viisaaksi juoda viinaa. Määritelläänkö siis kaikki 18-vuotta täyttäneet viisaiksi? Viisautta tai geneettistä altistumista ei käsittääkseni testata. Sitten on vielä nämä hyperviisaat, jotka hankkivat viinaksia itseään nuoremmille, jopa pienille lapsille. Totean, että olemme viisaita kunnes viinan kanssa alamme läträämään. Kenties ihmisille tulee humalasta tunne, että "nyt ollaan niin viisaita että". No mutta sehän on viisas ketä osaa ottaa kohtuudella viinaa, ja jättää rähinäviinan ottamatta. Haloo ihmiset! Viinan aiheuttama olotila on ihmisille täysin luonnotonta. Kroppa on myrkytystilassa kun teille tulee krapula. Älkää ihmeessä uskoko viinan voimaan, se on vain silmänlumetta.

Olen surulllisena seurannut
sivusta kuinka paikalliset rantojen miehet ovat vaihtaneet sukupolvea. Uusi
sukupolvi on entistä
viisaampi ottamaan viinaa. Poliisi joutuu
tekemisiin yhä
nuorempien alkoholistien kanssa, joita
pitkin puistoa löytyy makaamasta housut märkinä jostakin muusta kuin aamukasteesta auringon nousun
aikaan. Pitääkö jokaiseen illanistujaisiin tunkea sitä viinaa? Onko aina saunan lauteilla otettava kaljaa?
Eivätkö ihmiset pidä olotilasta selvänä? Paetaanko todellisuutta ja murheita humaltumisen
tilan taakse? Kasvaako alkoholin käyttö jos sitä on
kaapissa? Voisiko kaapit olla tyhjänä alkoholista? Viisas ihminen tietää oikean vastauksen näihin
kysymyksiin. Lopettakaa nyt hyvät ihmiset sen viinan
kanssa läträäminen!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti