Ostin rompetta kun halvalla sain

Kirpputorilla tarkoitetaan basaari-tyyppistä kauppapaikkaa, jossa myydään useimmiten vanhaa ja käytettyä tavaraa. Kirpputori on saanut nimensä vanhoissa vaatteissa usein olleista kirpuista. Nimitystä (ransk. marché aux puces) käytettiin ensimmäisen kerran Pariisissa 1800-luvun lopulla perustetusta, edelleenkin toiminnassa olevasta kirpputorialueesta. Alun perin kirpputorit ovat siis kotoisin Ranskasta. Suomessa niiden suosio alkoi 1990-luvun talouslaman myötä. Ihmisillä ei ollut yksinkertaisesti rahaa ostaa tavaraa uutena kaupasta. Tavanomainen kirpputorimyynti on satunnaiselle myyjälle käytännössä verovapaata, tämä varmasti osaltaan houkuttelee kansaa rompeostoksille.

   Viime vuonna 2014 romppeita kierrätettiin eli 'tavarat vaihtoivat omistajaansa kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tapahtumiin järjestetään usein muutakin oheistoimintaa ihmisien viihtyvyyden takaamiseksi kuten elävää musiikkia, juotavaa ja syötävää, ihmisen nautinnollisen elämän perustarpeita. Perinteisien kirpputorien lisäksi on järjestetty kirppiksiä autotalleissa, pihoilla ja jopa auton peräkonteista käsin. Varsinkin pihakirppikset ovat nostaneet päätään, ne ovat nyt tämän ajan trendi. Kirppiksillä käynti on nykyään ihmisten uusi harrastus. Sinun hallussasi oleva roskiin menevä esine voi olla jonkun aarre.

"Ostin kun halvalla sain!" kuuluu usein sanottavan, kun halvalla on tavaraa saatu. Rompetta on monenlaista; on krääsätavaraa, jota on pilvin pimein ihmisten vinteillä, mutta kirppiksiltä saattaa löytää myös antiikkia. Ymmärrän mihin antiikin kerääjien intohimo perustuu. Antiikkinen tavara on usein arvokas, ja jos sen halvalla saa, niin totta kai se kannattaa ostaa. Valitettavasti joillekin ihmisille tavaran kerääminen saattaa mennä liiallisuuksiin. Hankitaan tavaraa "nurkkiin" ja ei päästä samaan tahtiin eroon vanhasta. Televisiossa on esitetty tästä aiheesta useampikin dokumenttiohjelma. Tällainen tavaran hamstraaminen menee osin ohitse ymmärrykseni. Kulkeeko tavaran hankkimisessa raja jossakin kohtaa? Kuka sellaisen rajan sitten määrittäisi? Tässä jälleen kerran totean, että kaikki itsestä poikkeava on epänormaalia. Joillekin ihmisille se vaan näyttää olevan normaalia, että kaikki vanha tavara tulisi säilyttää, kun samalla hankitaan uutta.

   Ihmisethän hukkuvat tavaraan. Ehkä sota korjaisi tilanteen, vaikka en sotaa toivokaan. Palattaisiin perusasioihin elämässä. Muutamia vuosia sitten Amerikkalainen kirjailija ja online markkinoinnin asiantuntija Dave Bruno kannusti ihmisiä karsimaan tavaransa enintään sataan. Hän esitti kolme teesiä: karsi tavaroitasi, kieltäydy vastaanottamasta enempää kamaa ja mieti elämäsi tärkeysjärjestys uudelleen, kumpi tulee ensin, elämä vai materia. Tuo sadan tavaran määrä täyttyy useilla ihmisillä jo vessan kaapin tavaroista. Itse olen ottanut seuraavanlaisen periaatteen: jos joudun miettimään hetkenkin tavaraa katsellessani mihin sitä tarvitsen, tulee se hävittää tai myydä pois. Jos oikeasti tarvitset jotakin tavaraa, tiedät välittömästi miksi omistat sen ja mihin sitä tarvitset. Usein heräteostoksilla ajattelen: "tarvitsenko tätä tavaraa ja tulisinko ilman sitä toimeen?". Yksi ajattelutapa on myös seuraava: jos et ole tarvinnut tavaraa kokonaiseen vuoteen, et sitä tule myöhemminkään tarvitsemaan. Eli laita se tavara silloin kierrätykseen. Tällaiseen ajatteluun liittyy tietenkin useita ongelmia varsinkin kun otetaan huomioon tämän hetkinen valtion talous. Maailmahan pyörii sillä, että me ostamme jotakin. Jos kaikki jätetään ostamatta palaako ihmisen sivilisaatio kivikaudelle? Ahneus on ihmisen perisynti, materiaa pitää olla enemmän kuin aidan toisella puolella. Tätä kutsutaan kateudeksi, joka on mielestäni hirvittävä kansansairaus. Riidat syntyvät usein kateudesta.

Lopuksi totean pitäväni tavaroista. Kun aikanaan menin ensimmäistä kertaa isoisäni kodin työhuoneeseen, katselin ihmeissäni kaikkia vanhoja tavaroita keinutuolin viereisellä pöydällä ja huoneen seinillä. Jokaiselle tavaralle oli mietitty tarkkaan oma paikkansa. En tiedä, tarvitsiko isoisä kaikkea tuota tavaraa, mutta se herätti minussa suuren mielenkiinnon vastaavanlaisia vanhoja tavaroita kohtaan. Isoisäni piti suuresti vanhasta tavarasta. Tavaroiden määrässä ja laadussa oli aina tietty ajatus tai punainen lanka. "Ei se määrä, vaan se laatu" on mielestäni hienosti sanottu. Olen ajatellut koota joskus tulevaisuudessa "kellarihuoneeseen" itselleni tärkeitä tavaroita. Asetan jokaisen tavaran tarkoin suunniteltuun paikkaan, josta tiedän aina ko. tavaran löytyvän. En siis tule heittämään kaikkea tavaraani pois. Niin sanotun tarpeettoman tilpehöörin laitan varmasti kierrätykseen.