Ostin pari
venäjänkielistä juustoa kun halvalla sain, ja hyvää oli. Ihmiset osti
niitä kuin maailman-loppu olisi tulossa. Median voima on todella suuri kun se
saa ihmiset tekemään mitä vain. Isoista narusta vedellään ja propagandakin kukoistaa
isommin kuin koskaan. Kotimaahan
tarkoitetut tuotteet eivät käy kaupaksi ja pikku linnut laulaa, että venäjänkielistä elintarviketta myydään lähes katteetta. Jossakin tämä tulee näkymään ja kaikille. Sitten ihmetellään kun ei
saada kohta juustoa ollenkaan.
Vladimir Putin halusi varmasti
vastapakotteillaan tukea Venäjän omaa elintarviketuotantoa, mutta se ei onnistu
hetkessä eikä varsinkaan talven tullessa. Toinen Putinin juoni kiteytyi todennäköisesti siihen, että ruoan tuontikiellon avulla hän “joukkoistaa” kaikki venäläiset
osallistumaan omaan lännen vastaiseen taisteluunsa – tai siis omaan
vallassapysymistaisteluunsa. Putinin kerrotaankin olevan nyt suositumpi kuin
koskaan. Venäjällä
kielto ei näkynyt suurissa ruokakaupoissa, mutta sen sijaan pienissä
lähikaupoissa eron huomasi. Hyllyt
ammottivat tyhjyyttään. Maito- ja juustohyllyilläkin oli vain muutamaa laatua
entisen runsauden sijaan.
Ei ole
tullut käskyä rintamalle, eikä toivotta-vasti tulekaan. Tosin, kertausharjoituskäskyn sain ja kertauksessa kävin. Harjoituksia järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. Pysyisi Putin nyt housuissaan eikä astuisi toisten varpaille. Kyllä ihminen
osaa olla tyhmä, jos sen tekee. Uskallan yleistää Putinin ihmiseksi, koska
lukemalla historiaa taaksepäin nousee esiin "pari" muutakin vastaavanlaista
päämiestä, joita ihmiseksi on kutsuttu titelaaratun. Hitler ja Stalin. Nimetkin
stemmaa; Hitler, Stalin ja Putin. Adolf Hitler aikoinaan vaati Tšekkoslovakian
sudeettialueiden liittämistä Saksalle sillä perusteella, että alueella on
saksalaisväestö, jota sorretaan. Euroopan muut valtiot taipuivat tähän. Josif
Stalin puolestaan painosti vuonna 1940 Viroa ja järjestytti vaalit, jotka eivät
olleet vapaat ja rehelliset, ja joiden perusteella syntynyt parlamentti liitti
Viron Neuvostoliittoon. Silloin Virossa järjestettiin mielenosoituksia, joissa
syntyi mielikuva Viron omasta halusta.
“Ja seuraava potilas kussee pulloon. Pahalta
näyttää sanoi lääkäri!” Miten se nyt menikään, joka kolmas sukupolvi sotii,
näin historian kirjat on kertonut tähän asti? Joku on ainakin näin joskus
sanonut. Nyt näyttää pahasti siltä, että on tippumassa yksi sukupolvi välistä
pois ja 3. maailmansota syttyykin ennen aikojaan. Toivotaan parasta ja
pelätään pahinta. Siis ihan oikeesti, ahneella (ihmisellä) on paskanen loppu!
Maailma ei ole meidän arvoinen!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti